tiistai 24. maaliskuuta 2015

Sisustushelmi Naantalissa!

Olin tänään lasten kanssa Naatalissa tapaamassa työkavereitani ja heidän lapsia, ja samalla reissulla mentiin käymään sistusliike Living Deauvillessa. Oon kuullut liikkeestä hyvää ja muutamia kertoja olen heidän nettikaupassa käynyt, mutten ole ostanut mitään.

Ja voi että kun ihastuin jälleen kerran. Liike on todella ihana! Täynnä mitä ihanempia ideoita kotiin ja lahjaksi. Tuotteita heille tulee noin 70:ltä eri toimittajalta, mm. Lexington, Bruka Design, Lene Bjerre, Nicolas Vahé ja Green Gate. Ja mikä parasta, liike on tarpeeksi väljä että pääsi liikkumaan vaunuilla! Jotain pientä tarttui mukaan, ja ihan varmana palaan heille uudelleen (kunhan pääsen liikkeeseen ilman täystuho-taaperoa).


Muutamia kuvia liikkeestä, pokkarilla otettuja kylläkin...



Miten tuo marmori kuviointi ihastuttaakin mua niin paljon tällä hetkellä...


Ja mitä herkkuja liikkeessä, hyviä lahjaideoita! Ja miksei myös omaan kotiin.







Liikkeen alakerrasta löytyy lastenmaailman, josta löytyy vaikka mitä ihanaa lapsille. 
(alakertaan varsinkin pitää palata uudelleen, kun tällä kertaa shoppailuseurani
 ei ollut kauheen innokas olemaan "kiltisti" tuolla...)



Jos innostuit itse Living Deauvillesta, niin liike löytyy aivan Naantalin 
torin kupeesta, Henrikinkatu 6:sta!


2 kommenttia:

  1. Pitikin sulle vinkata tosta! Piipahdettiin viikko sitten hakemassa tuolta Bruka Designin hylly, ihana liike ja arvasin, että säkin tykästyisit! :)

    VastaaPoista

Kivaa kun jätät kommenttia minulle!