torstai 24. joulukuuta 2015

Jouluiset perheenlisäykset

En millään malttanut olla ostamatta pojille omia Nisse tonttuja. 
Ja näillä saa ihan luvan kanssa leikkiä!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulun odotusta!

Täällä jo kovasti odotetaan joulua, mutta silti joulukoristeet ovat muutamia esineitä lukuunottamatta vielä laatikoissa odottamassa aatonaattoa. Sitten tuodaan kuusi sisään ja avataan koristelaatikot.

"Työmiehet" on kovasti ahkeroineet viime viikkoina, ja moni paikka alkaakin olemaan valmiina. Listahommat on hyvällä mallilla, ja esimerkiksi kirjasto ja poikien huoneet ovat täysin valmiita (mitä nyt vähän vielä pitää sisustaa). Itse sain kuistin seinät tapetoitua ja sähkömies kävi tällä viikolla pitkästä aikaa laittelemassa viimeisiä puuttuvia rasioita paikalleen. Ja ulkovalon! Yläkerran kylpyhuoneen allas haettiin viikolla, ja alkuvuodesta saapuu allaskalusteet. Vielä jostain pitäisi tilata huuva keittiöön!?

Haettiin Clas Ohlsonilta kuistille väliaikainen lamppu, kun en löytänyt muutakaan. 
Katotaan onko se vielä 10-vuoden päästäkin tuossa...

Eteisen tapetointi onkin minulla vielä vähän kesken, 
mutta onneksi on aika paljon valmistakin!

Kattolistat muutti huoneiden ilmettä tosi paljon. 
Jalkalistoilla ei ollut läheskään tuollaista vaikutusta.


Huomenna onkin jo 4. adventti ja 4. päivää jouluun! Se tietää hulinaviikkoa!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

3. adventti

Tänään, kolmantena adventtina ja Lucian päivänä, on ajatukset ollut äidissäni. Äitini olisi 
täyttänyt tänään 63-vuotta, mutta neljä vuotta sitten itsenäisyyspäivänä hän menehtyi. 
Päivittäin äiti on mielessä, ja ikävä on edelleen kova.. 
Tänään sytytin kynttilät äitini muistolle!

torstai 10. joulukuuta 2015

tiistai 8. joulukuuta 2015

2. adventti


Aina ei mene kuin strömsössä, mutta väliäkö sillä. Tänään sytytetty toisen adventin kynttilä, ja samalla ehkä joulufiilis alkoi hipimään tähänkin sydämeen.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Day 1.




Projekteista tärkein-blogin Minna jo kovasti kyseli tästä askartelusta. Eli tänään, hyvin viime tipassa, väsäsin esikoiselle joulukalenterin. Ajatuksena oli jo pidemmän aikaan että teen jonkinlaisen pussisysteemin, mutta se että miten ja mihin pussit ripustan, oli auki vielä pari päivää sitten. Onneksi pinterest auttoi tässä asiassa. Paperipussit ja numerotarrat ostin Inspiraation askarteluliikkeestä, ja rungon väsäsin 12mm pyörötangosta. Poikkipuihin tein pienen loveuksen, niin istuivat paremmin yhteen. Vähän kuumaliimaa väliin ja ristiköytöksellä puut yhteen.
Se mitä pussien sisällä on, olikin sitten vähän isompi prokkis. Mitetin varmaan jo kuukausi sitten että mitä joulukalenteriin keksin, kun meillä ei oikeen vielä anneta lapsille karkkia.


Tämmöistä tavaraa sieltä ainakin löytyy. Ja lisäksi muutama joulukoriste, lakupatukka, leimasimia, liikenneaiheinen korttipeli ja Schleichn muovikissa. Cars-aiheisista tavaroista löytyy pieni vihko, teippirulla ja huulirasva. Jouluaattoon teen vielä ison sydänpiparin, jonka koristelen. Saa nähä mitä pieni herra on mieltä ponista (sellaista hän on toivonut). 
Ihan onnistunut tästä tuli, vaikka en muistanut ostaa lisää puisia pyykipoikia...




Ihanaa joulunodotusta!

maanantai 30. marraskuuta 2015

1. adventti


Eilen sytytettiin 1. adventtikynttilä, meidän perheessä ihan ensimmäistä kertaa. Lapsuudenkodissani ei ollut tapana sytyttää adventteina kynttilöitä, niitä poltettiin muutenkin paljon. Mutta itse innostuin nyt ekaa kertaa laittamaan meille adventtikynttilät. 

Eilen pääsimme myös nauttimaan ekaa kertaa joulupöydän herkuista, kun olimme kyläyhdistyksemme joulujuhlassa. Sieltä tulikin vähän äkkilähtö kotiin, kun esikoisella kävi pieni vahinko. Kova yskä teki tepposet. Täällä onkin viime viikolla ollut aika flunssaista porukkaa, mutta jos tämä viikko toisi helpotuksen.


Viimeiset hetket marraskuuta, ja mulla on vielä esikoisen joulukalenteri kesken...

tiistai 24. marraskuuta 2015

Kattolistat

Vihdoin ja viimein meille on ruvettu laittamaan kattolistoja paikalle, jes! Nyt alkaa listotushomma olemaan jo hyvällä mallilla, ja koti pikkuhiljaa valmis (tai niin mä ainakin kovasti yritän kuvitella). Kodinhoitohuoneeseen laitettiin ensimmäisenä kattolistat ja näyttää kyllä hyvältä. Vaikka olishan tuo lista leveempikin voinut olla.





Kuistia on myös ruvettu laittamaan, ja mä oon toiminut tapetointimestarina. Tämä tapetti onkin vähän kinkkisempi laittaa kuin eteisen tapetti, koska tämä on ohkaisempaa ja mielestäni saumoja ei saa kauniisti laitettua. Lisäksi oon saanut kaikenlaisia jälkiä valkoiseen pintaan, mut toivottavasti kukaan ei katso sitä niin tarkkaan. Yläosaan tulee siis tapettia ja alaosaan puolihelmipaneeli.

 Lähikuva tapetista

Yläkerran kylppäri on kanssa vähän edennyt, kun suihkunurkka on saatu paikalle! 
Vielä allaskaluste, niin tämä huone on valmis.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Aurinko marraskuussa!



Vaikka tähän aikaa vuodesta auringonpaiste on armoton kodin pölypinnoille, 
niin on se vaan niin kivaa kun se paistaa!

tiistai 17. marraskuuta 2015

Talon pohjakuvat

Tajusin tässä yks päivä etten ole tainnut koskaan esitellä talomme pohjakuvia täällä. Tätä hoksausta edes auttoi se että on tullut muutamia kyselyjä talostamme ja talopaketista. Hassua että olin itse kolme ja puoli vuotta sitten samassa tilanteessa kuin kyselijät. Mietitään talon rakentamista, talon mallia ja talopaketteja, tontteja ja työntekijöitä, lainaa ja tulevaisuutta.


Mutta eipä siitä enempää. Pohjat olkaa hyvä.






Kellari on saman mallinen kuin 1. kerros. Siitä mulla ei ollut ajantasalla olevaa kuvaa (tai en ainakaan heti löytänyt). Kellarissa on tällä hetkellä tekninen tila ja varastoa. 
Joskus ensi vuonna sinne rakentuu myös mulle askartelutila!



perjantai 13. marraskuuta 2015

Niin ylpeä!

Mä oon niin ylpeä itsestäni. Mä oon saanut tapetointia eteenpäin, ja hommat on luistanut paremmin kuin hyvin! Vieläkin ihmettelen mten oon saanut tapetit seinälle. Mut hommahan on vielä kesken, joten mokia kerkee vielä tulla. Tai siis tulihan mulla heti alkuun virhe, kun tapetti meni vinoon, mutta onneks seuraavakin  tapetti meni, niin se vähän peitti tätä virhettä. Ja luultavasti laitan vähän maalia tuohon nurkkaan, josta valkoinen nyt paistaa :D Mut oon mä niin ylpeä! Nyt on kova laskeminen että saan tapetin riittämään loppuhommaan. Harmittaa kun heitin ehkä yhden hyvän palan pois ja oisin ehkä tarvinnut sitä vielä...




Lapset nukkumassa, ja vihdoin hetki omaa aikaa, kuumaa glögiä ja herkkuja!

Joulutunnelmaa Loviisan Aitassa!


Pääsin eilen Åblogien ja monien kutsuvieraiden mukana tutustumaan Loviisan Aitan joulutunnelmaan ja samalla tutustumaan Balmuirin tuotteisiin. Balmuirilta oli Juha Jaara kertomassa yrityksen tarinaa ja esittelemässä tuotteita. Ja kuhinaa riitti heidän tuotteiden ympärillä. Itselle Balmuirin tuotteet on tuttuja kynttilöiden osalta. Balmuirilla taitaa olla tällä hetkellä markkinoiden ainoat pallokynttilät joissa on jalka, jolloin ne sopivat Iittalan Festivo kynttiläjalkoihin (korjatkaa jos olen väärässä).
Mutta jos sitä kuhina oli Balmuirin ympärillä, niin riitti sitä kuhinaa myös muualla, ja niin kaunista oli joka puolella. Kovasti yritin räpsiä kuvia, mutta paljon ihmisiä ja ahtaat tilat, niin kaikki kuvat ei oikein onnistunut, mutta muutaman kuvan laitan teidänkin iloksi.














Aitassa on nykyään kattava valikoima myös vaatteita. Joku kerta kun on aikaa, 
niin pitäätutustua niihin ajan kanssa!


Kotiin sain testattavaksi Balmuirin tuoksukynttilän. Itku meinas tulla kun haistoin kynttilää, kun siinä oli jotain samaa kuin edesmenneen äitini hajuvedessä.

 Ensimmäiset Nisset kotiutui illasta myös meille. Piti ostaa molemmille pojille omat, mutta vasta kotona huomas että toisella olikin mekko päällä. No mutta haittaakohan tuo sitten!

Nyt on joulun odotus aloitettu kunnolla. 6 viikkoa jouluun!


tiistai 10. marraskuuta 2015

Tapettia seinään!

Vihdoin ja viimeinen minäkin sain jotain aikaiseksi täällä kodissa (normi kotitöiden lisäksi). Sain tänään ekan vuodan tapettia eteisen seinään. Piti isännän kanssa yhdessä laittaa tapetti, mutta hommia on piisannut kotona sen verran että tapetointi on jäänyt. Ja viime viikolla mies lähti taas reissuun. Joten pakko oli itse uskallettava aloittaa homma. Muuten meni kivasti, mutta tapetti meni vähän vinoon, enkä jaksanut tapella sen kanssa. Laitetaan nurkkaan sitten lista, jos kauheen pahalta näyttää, hihiiii. Nurkka olis ollut kyllä ihan suora (sen sentään tarkistin laserin kanssa). Seuraava vuota odottaa valmiina paikoilleen laittoa...


 Tänään myös pitkällinen välitilalasi projekti saatiin valmiiksi, kun viimeiset lasit asennettiin paikalle. Tässä on 6kk aikana firma vaihtunut kerran, kun palvelu oli aivan liian hidasta. Tapettia on jouduttu vaihtamaan, kun rasvaa on vähän roiskunut (suojauksista huolimatta). Ja sitten lieden taustalasin väri tuotti ongelmia. Oikeenlaista harmaata ei löytynyt, ja sitten se harmaa millä maalatiin, meni pipariksi. Loppujen lopuksi lasi on kirkas (mitä aluperin halusinkin), mutta lasi on hieman vihertävä, niin se ei ole niin nätti... Mutta nyt voi keittiössä kokata kunnolla eikä tarvii pelätä että tapetit sotkeentuu.


Samasta firmasta tuli myös takan eteen lattialle lasi, ja nauratti kovasti kun muuttotarkastuksessa (tai mikä se nyt olikaan), rakennustarkastaja valitti kovasti takan ja puuhellan edessä olevista laatoista. Eteen oli laitettu väliaikaiset kipinäsuojat. Ja hyvät suojat ne onkin ollut, eivät ole liikkuneet mihinkään. Ja miten on nyt kun on virallisesti oikeanlainen suojus takan edessä, eihän se pysy paikalla. Kumpa tarkastaja tietäis :D


Ja kaaoksesta huolimatta vilautan synttärilahjaani. Itse sen K-Raudasta hain 
ja ilmoitin isännälle etten tarvitse enää mitään lahjaa :D
Harakan unelma naulakko!

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Åblogit ja Skanssin K-Rauta

Åblogit sai kutsun tulla tutustumaan Skanssin K-Rautaan, ja lähdin itsekkin mukaan, vaikka ei enää ole kauheasti tarvetta remonttijutuille (onneksi). Meitä vastassa oli kauppias Juha Huunonen ja sisustusmyyjä Sini Raevaara. Kauppias toivotti meidät tervetulleiksi ja alkumaljan jälkeen lähdimme kiertämään kauppaa. Skanssin K-Rauta avattiin 2013 alkuvuodesta, ja sieltä löytyy yli 16000 neliötä tuotteita rakentamiseen ja sisustamiseen, joten melkein voin sanoa että mitä et tuolta löydä, sitä et myös tarvitse ;)

Kauppias Juha Huunonen ja sistusmyyjä Sini Raevaara

Tapettiosastolla Sini esitteli meille uutuus tapettikirjoja. 

 Silmääni iski heti Vallilan uudesta tapettikirjasta Carambola tapetti. 
Harmi vaan etten keksi sille mitään paikkaa...

Vallilan sivuilta:
"Carambola-tapetin kaunis ja kesäinen kuosi on Tanja Orsjoen suunnittelema. Carambolan kuvitus syntyy yksityiskohtaisesta, köynnösmäisesti kasvavasta oksistosta, jossa on runsaasti kukkia ja lehtiä. Oksiston seassa istuskelee suuripyrstöisiä lintuja. Carambola-tapetista rauhallisen tekee sen harmooninen taustaväri ja siksi tapetti sopii hyvin niin makuuhuoneen, lastenhuoneen kuin vaikkapa olohuoneen tai keittiönkin sisustukseen."

 
Uutuus tapettien lisäksi tutustuimme laattoihin ja lattiamateriaaleihin. Selkeästi marokkolaistyyliset laatat on nyt in, ja omaa silmääni ne myös jostain syystä miellytti...

 Talomyyjä ja asennuspalveluvastaava Jari Luotonen kertoi meille heidän kokonaisvaltaisesta palvelusta. Heidän kautta kun saa tilattua minkä tahansa remonttipalvelun. Näppärää jos itsellä ei pysy työkalut kädessä tai ei ole aikaa; valitset tuotteet ja työmiehet tuovat tuotteet tullessaan ja vievät vanhat pois mennessään.

Me Åblogit kun ollaan niin käteviä käsistä, niin saatiin illan päätteeksi ämpärit, joka oli täynnä tavaraa pieneen pintaremonttiin. Maalit vain puuttui!

Kiertelyn jälkeen maistui pieni iltapala, ja jälkkäriksi vielä
 kahvia ja valkosuklaajuustokakkua.

Kiitoksia siitä että saimme tulla vierailulle. Kerrankin oli aikaa katsella 
mitä kaikkea kaupasta löytyykään!

Samalla kun herkuttelimme kakkua ja kahvia pidimme Åblogien syyskokouksen, ja siellä hyväksyimme joukkoomme kuusi uutta blogia! Joten tervetuloa heille!!


Ihanaa marraskuuta kaikille!!