maanantai 29. heinäkuuta 2013

Tukholma

Kävimme viime viikon alussa Tukholmassa, ja oli kyllä kiva reissu! Päästiin kokeilemaan mitä poika sanoo lentämisestä. Lentäminen meni ihan kivasti, paitsi vähän huutoa aiheutti se että joutui istumaan paikallaan. Onneksi takaisin tullessa nukkui viimeisen lennon kokonaan (jouduimme lentämään Turkuun Helsingin kautta, koska Turun koneeseen tuli savun hajua ja palasimme kentälle jo nousussa). 
Sää ei ollut meidän puolella, oli tosi kylmä, paitsi lähtöpäivänä oli hellettä. Mitään ihmeellistä ei tehty. Kierreltiin paikkoja (itsekkään en oo ollut kuin pari kertaa Tukholmassa), ja vähän shoppailtiin. Todellisen löydön tein, kun bongasin Granitin sisutusliikkeen (http://www.granit.se/). Aivan ihana liike! Ja kaiken huippua on että Hesasta löytyy myös heidän liike, jes!! Huomaa et harvemmin tulee Hesassa käytyä :) Toivottavasti Turkuun myös saataisiin heidän liike!


Maisemien katselua


Puistossa ollutta kivi-pupua piti vähän silittää!


Granit liikkeen tuliaiset (itselleni)!


Pojalle ostetut vaatteet. Paikkaneule ja sinertävät shortsit ovat vielä isoja, mutta menevät sitten ensi vuonna. Sini-valkoraita-paita on isännän valitsema ja syystaaperolle myös huivi kaulaan (saa nähä pysyykö koskaan kaulassa). Nämä vaatteet oli Zarasta. Ja takana on Polarn O. Pyretin syysmalliston reisitasku collarit ja classinen raitabody.

Jätäppä merkkiä itsestäsi, kun oot käynyt lukemassa!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivaa kun jätät kommenttia minulle!