sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kevättä rinnassa(ko)?!

Joulu kun oli ohi, niin minä rupesin jo miettimään kevättä ja puutarhaa. Kunnes tajusin että talvi ei ole vielä edes kunnolla alkanut. Onneks viime yönä on satanut sentään vähän lunta, ja pakkasta on luvattu muutamaksi päiväksi. Vesisade ja pimeys on niiin out.
Kävimme tänään Bauhausissa hakemassa takkaan laatat, niin samalla mukaani tarttui, mitäpäs muutakaan kuin Tulppaaneja. Niistä tulee kyllä niin keväinen olo!


Osasyyllinen kevään haikailuun on varmaan pukin tuoma Suuri terassi- ja pihakirja. Tänä vuonna vihdoin pystyn keskittymään pihaan kunnolla ja siellä alkaa tapahtumaan myös jotain. Naapurissamme asuu puutarhuri joka tekee työkseen pihasuunnitelmia. Häneltä saan apua pihan suunnittelun kanssa. Tuo rinnetontti kun on aika haastava.


Samalla kun haaveilen keväästä, niin pähkäilen tapettien kanssa. En keksi millään mitä laitetaan keittiöön, olohuoneeseen ja meijän makkariin. Kuinka voikin olla näin vaikeaa (keittiön tapetti pitäisi keksi ihan lähipäivinä...)!

4 kommenttia:

  1. Huomasin myös taloa rakentaessa, että kun kaikki tapetit ja muut pitää valita kerralla niin se onkin aika kauheaa päättää niitä. Ensin kun oli haaveillut, että ihanaa kun saa kaikki valita, mutta kun niitä vaihtoehtoja on niin paljon.

    Tulppaanit on niin keväisiä, täytyy varmaan itsekin käydä hakemassa nippu kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olishan tässä ollut aikaa miettiä vaihtoehtoja, mut miten kaikki jääkin viime tippaan. Muilla tapeteilla ei oo kiire, kun voidaan tapetoida sitten kun asutaan, mutta keittiöön tarvittis tapetti saada ennen kuin yläkaapit asennetaan paikalle. Huoh!

      Poista
  2. Täällä myös on kevättä rinnassa, ja minäkin juuri lauantaina kiikutin kassalle keltaisia tulppaaneja. Kyllä se kevät sieltä tulee!!! :))

    VastaaPoista

Kivaa kun jätät kommenttia minulle!