tiistai 29. lokakuuta 2013

Karvakorva!

Meijän Petronella alias Pompu, Nellis, Nakkinaama, Metrinella, Koira, Pimpula-Pampula-Pompu... täytti 24.10., eli viime to, jo 8-vuotta. Pompu on Maltankoiran ja Bolognesen sekoitus ja painaa noin 3kg, eli ihan täys kirppu. Mutta todella (aikuis)ihmisrakas koira ja energinen, mutta jaksaa myös nukkua vaan. Mä viisi vuotta hain pientä valkoista trasselituppoa, kunnes Petronellan pesue tuli vastaan. Opiskelin itse silloin Vammalassa ja pennut oli Vantaalla (vai Espoossa, en enää muista). No tietenkin mun auto hajos sit just ennen pennun hakua, ja kun pentu oli kotiväelle täällä Turun suunnalla salaisuus, niin en voinut pyytää autoa lainaan. Ja julkisilla olis kestäny tuhottoman kauan. No kasvattaja kivana ihmisenä sitten toi pennun mulle Tampereen rautatieasemalle (josta hän jatkoi joulun viettoon). Nellis painoi silloin vajaa kilon ja oli niiiiiin rääpäle. Ja siitä meijän yhteiselo sitten alkoi. Heti seuraavana päivänä menin kouluun ja illaksi töihin. Kävin kyllä kotona pari kertaa päivän aikana katsomassa että kaikki oli ok. Onneksi joululoma alkoi muutaman päivän päästä ja pääsin esittelemään koirani kaikille perheenjäsenille.

Paljon tuo karvakasa on tuonut iloa päiviini, ja myös välillä vähän murhetta ja huolta. Tällä hetkellä meidän draama queen on niin raivostuttava kun ei tuu toimeen meijän pikkusällin kaa yhtään. Saa nähdä milloin heistä tulee kavereita... Ja vähän vielä kuvasaastetta karvakorvasta :)

 Ekoja päiviä uudessa kodissa!

Eka kertaa ulkona. Silloin kun sain Pompun, niin oli niin kylmä koko ajan että ei tuota pientä uskaltanu viedä ulos. Asiat tehtiin paperille, ja vihdoin joulukuun lopulla meni plussan puolelle, niin päästettiin hauva-vauva ulos tutkimaan lunta. Lumifani hän onkin sitten ollut siitä saakka!

Tosi puhdas paholaiskoira :D 

Hei pliis, anna mun nukkua!

Tässä kaverit tuli vielä hyvin toimeen (tasan vuosi sitten otettu kuva, Oliver vajaa 4kk)

Ihana Nakkisnaama!





2 kommenttia:

  1. Voi mikä koira! Mua ei yleensä nää eläinkuvat saa lämpenemään, mut tää on kyllä jotenkin tosi sulonen. Tollasen voisin ehkä huolia meillekin. ;)

    VastaaPoista
  2. Petronella on muutaman muunkin ei eläinystävän sydämen sulattanut :D

    VastaaPoista

Kivaa kun jätät kommenttia minulle!