Lapsena meidän pihassa kasvoi iso, iso tuomi. Sinne oli helppo kiivetä, ja paljon siellä kiipeiltiinkin. Autotallin tieltä puuta jouduttiin vähän karsimaan, mutta edelleen puu pysyi suurena. Puusta oli joskus latva katkennut, ja siihen kasvoi monta latvaa. Tuohon kohtan oli muodostunut tuoli, johon pieni lapsen pyllyni just ja just mahtui. Kuinka monta kertaa olen istunut tuossa "tuolissa", lukenut kirjaa, ja kuunnellut kuinka pörriäiset pörräävät kukkasissa. Ja se tuoksu. Se oli niin hyvä tuoksu. Ja edelleen, tänäkin päivänä, tykkään tuomen tuoksusta.
Mutta, iso mutta! Meidän pihamme on täynnä tuomea. Kuinkakohan monta kilometriä olen repinyt sen juuria irti, kun parhaimmat irti saadut juuret on ollut 4 metriä pitkiä. Mihin päin pihaa meneekin, niin siellä kasvaa tuomea. Mutta vaikka sainkin jo yhdet oksasakset hajalle tuomen takia, niin en silti luovuta. Taistelu jatkukoon. Minä päätän missä meidän pihassa kasvetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kivaa kun jätät kommenttia minulle!