tiistai 10. toukokuuta 2016

Aurinko hellii puutarhassa!!

Wau mitkä kelit on nyt ollut! Millään ei malttaisi olla sisällä, mut hommia riittää myös sisällä, eikä lapset elä pelkällä ulkoilmalla! Nyt näistä keleistä pitää nauttia, kun lauantaiksi on jo luvattu vesisateita. Höh!

Joo ja moi pitkästä aikaa! En tajua mihin huhtikuu katosi. Tai itseasiassa tiedä vallan hyvin. Isäntä oli 4 viikkoa työmatkalla huhtikuussa, ja iltaisin kun oli omaa aikaa, niin en jaksanut enää ottaa konetta käteen. Eikä kyl mitenkään hirveästi oo tullut otettua järkkärillä kuvia. Tabletti kulki ahkerasti mukana, ja niiden kuvien laatu ei oo kaikkein paras. Mut nyt minäkin olen päässyt nykyaikaan, ja sain äitienpäivälahjaksi älypuhelimen. Jos sitten sen kanssa sais tehtyä ahkerammin päivityksiä.
Isäntä lähti taas reissuun (olihan hän jo 1,5 viikkoa kotona), mut kerkes sentään olemaan meijän seurana vapun ja äitienpäivän.


Vaikka isäntä onkin ollut pois, niin onhan asiat täällä vähän edes edennyt. Puutarhaan sain tilattua multaa, ja tein pikapikaa siskolta pelastetuille pioneille kukkamaan.


Kukkamaan etureuna on hienosti tehty jätelaudoista, mut ajaa asiansa sen aikaa kun tarvitsee. Joku päivä sitten tehdään kunnon muuri siihen. Joko muurikivillä tai sitten ihan harkoista valetaan muuri joka sitten rapataan. Kukkamaahan meni "muutama" kottikärryllinen multaa, ja silti se jäi matalemmaksi mitä meinasin. Ajatuksena oli että takana oleva alapihan tie jäisi peittoon, mutta taitaa se peittyä näinkin ihan hyvin. Kiven toisella puolella on aika pitkä pätkä mihin tehdän sit "joskus" toinen peittokukkamaa.

Istutuksen jälkeen otettu kuva

Hyvin pionit kesti muuton. Melkein 2 viikkoa olivat laatikoissa, jossa kasvoivat kohisten. Ja istutuksen jälkeen ovat kasvaneet huimasti, ja uusia alkuja tulee vielä mullan alta. Onnistunut siirto siis.


Vähän jotain muutakin oon tehnyt pihassa. Nämä kivet olen kaivanut esiin mullan, oksien, lehtien ja sammaleiden alta, ja odottavat nyt kaivinkonetta. Kuinka moni kivi lähtee uuteen paikkaan? Kaivinkoneen jälkeen kivenkolot saa kivikkokasveja koloihinsa ja tasaiset alueet multaa ja ruohonsiemeniä.

Kaivinkone pitäisi tulla ensiviikolla, ja se saakin suuria muutoksia pihaan aikaiseksi. Rinne tullaan pengertämään, lapsille tehdään leikkialue (vihdoin) ja jotain muuta pientä vielä. Kaivinkoneen jälkeen pihahommat on taas vähän selkeempiä. Sitten tarvitaankin paljon multaa, multaa ja multaa.

Nauttikaa lämmöstä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kivaa kun jätät kommenttia minulle!