perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannusta!


Maanantaina kun kivimiehet kävivät asentamassa portaat paikalle, niin samalla he porasivat lipputangon reiät kallioon. Eilen appiukko ja miehen veli kävivät pikapikaa asentamassa lipputangon paikalle. Näin saimme tänään ekaa kertaa nostaa lipun salkoon omassa kodissamme!

Rauhallista Juhannusta!

torstai 23. kesäkuuta 2016

Onnenpäivä!


Maanantaina oli onnenpäivä. Kauan haaveiltu ja odotetut portaat asennettiin paikalle.

Siitä se lähtee, ensimmäinen kivi paikalla.

Kun on toimivat laitteet, niin isojenkin kivien siirtely on helppoa.

Portaiden sisälle, tyhjään tilaan tuli ns jätekiviä tukemaan ylempiä askelmia.

Valmsta! Noin 2500kg kiveä paikalla.



tiistai 14. kesäkuuta 2016

Rytölästä pihaksi, osa 2!

Iski eilen illalla väsymys, ja jäi päivitys omasta mielestä keskeneräiseksi. Löysin tänään tabletilta kuvan keväältä, jossa näkyy aika hyvin pihan muutos.

Kevään karuus on kyllä aika kauheeta, ja onneksi myös nuo kaikki oksakasat (noin 15) saatiin myös pihasta pois. Kolme traktorikuormallista niistä tuli (kunnolla kun runnottiin).

Mutta eipä ole enää jyrkkä rinne!

Lasten leikkialue on jo kaivurin jälkeen kokenut muutoksen, kun isäntä istutti vuorotellen koivu- ja rinneangervoa leikkialueen reunaan. Kukkivat sit kivasti valkoisena ja pinkkinä (aina kolme vierekkäin samaa väriä). Tais tulla vähän harvasti kun taimia jäi vielä istuttamatta, mut eiköhän nuo pian täytä tuon alueen. Tuohon on tarkoitus laittaa siirtonurmi, että lapset saa alueen pian käyttöön. Kovat hintavertailut käynnissä!


Myös kivenkolot ovat alkaneet samaan kasveja. Ystävältä sain kaksi isoa isomaksaruohoa, ja toisen laitoin valkoisten sammalleimujen ja pinkkien mätäsleimujen kaveriksi

Omenapuut huvitus ja punakaneli on istutettu ja samoin myös nauvon sokeriluumu (kuvassa). Vielä vois hankkia pari kirsikkapuuta.

Tässä oli ennen isoja kiviä, mutta ei ole enää yhtään, jes!

Kumpa päivässä olisi enemmän tunteja ja myös hetkiä jolloin ei tarvitsisi puutarhan hoidon lomassa vahtia lapsia. Ehtisi vähän enemmän, hehehee!

Niin ja me ostettiin myös ruohonleikkuri. Menee noin 10 minuuttia ja kaikki nurmikot ajettu. Mutta eiköhän nurmikkoala tästä kasva pikkuhiljaa. 

terkuin: Nurmikon leikkuu-fani

Rytölästä pihaksi!

Kuusi työpäivää kaivuri ja kaivurikuski ahersi meidän pihassa, ja tästä lähdettiin:

Jyrkkä rinne joka kasvoi kaikenlaista rikkaruohoa.

Rinteen jyrkkyys ei oikein näy kuvissa, mutta varsinkin kuopus "kieri" mäkeä alas.

Lasten "leikkialue"

Ja oksia riitti 3-vuoden takaisesta puiden kaadosta.

Kivikasoja siellä ja täällä.



Tässä alkaa rinne jo hahmottumaan.

Kivet riviin ja jonoon.

Rinne pengerrettiin neljään tasoon ja täytemaata kului omien kasojen lisäksi kahdeksan kuorma-auto kuormallista.

Kaikki kivet on omasta pihasta otettuja!


 Ja nyt:



Lasten leikkialuekkin näyttää vähän paremmalta. Vielä multakasa pois ja nurmea pintaan, niin pääsee pojat leikkimään.


Tähän tulee joskus portaat!

Hommaa tässä vielä riittää paljon, mutta on tämä jo niin paljon parempi!
Vai mitä oot meltä ;)