torstai 25. syyskuuta 2014

Elämän pieniä hiekanmuruja ja tähtihetkiä!

Pitänyt jo jonkin aikaa tehdä paljastus täällä blogissa, mutta jotenkin muut asiat on mennyt edelle. Mun piti palata hoitovapaalta töihin lokakuun alussa, mutta elämään astuikin uusi ihminen ja muutti tämän suunnitelman. Pojastamme tulee isoveli, ja minusta ja miehestäni kahden lapsen vanhemmat <3 Eilen oli ensimmäinen äitiyslomapäivä, ja viitisen viikkoa tässä vielä odotetaan meidän "Urmaksen" saapumista! Meillä oli hieno ajatus siitä että päästäis muuttamaan ennen kuin vauva syntyy, mutta aina asiat ei menen niin kuin haluisi. Nyt tarvittis tuoda kaikki vauvan tavarat tänne kerrostaloon, kun ovat olleet lapsuudenkodissani säilössä. Tänään ostin kaupasta pienen pieniä vaippoja ja yhden minitutin. Uskomatonta että hän on kohta täällä!! :)



Tuo meijän esikoinen on aika luupäinen tapaus (äitiinsä tullut), ja hän kulkee paljon vielä rattaissa (juuri tuon luupäisyyden takia häntä ei voi päästää käveleemään kun voi lähteä mihin vaan...). Joten meille tuli ostettavaksi sisarusrattaat. Netissä asiaan perhdyin, ja keväällä käytiin Helsingissä katsomassa Phil and Teds Navigator rattaita. Samalla reissulla ne rattaat jo varattiin (kun täältä Turusta niitä ei myydä missään liikkeessä). Pari viikkoa sitten käytiin ne noutamassa ja samalla reissulla kävimme "kesälomareissulla". Varattiin Sokos Hotelli Vaakunasta sviitti :) (vähän jotain ekstraa elämään). Oli kyllä luksusta kun poika meni nukkumaan, niin itse sai rauhassa katsella esim telkkaria kun poika nukahti. Normaalissa hotellihuoneessa olis tarvinnut olla ihan hiljaa että poika nukahtaa.

Möhkö ja Apina shoppailemassa ja testaamassa uusia rattaita!

Hotellihuoneen ikkunasta oli pojan mielestä hienoa katsella alhaalla meneviä ihmisiä!

Jopa heti aamulla kiivettiin ikkunaan!


Kauheesti ei tullut shoppailtua, kun mun kunto ei kestänyt kävelyä (mullahan oli jopa ajatuksena lähteä Habitareen la aamupäiväks, mutta en pystynyt, joten ne jäi sitten välistä). Mutta ei sillä ostosten määrällä ole väliä, vaan sillä mitä ostaa. Paras löytö oli Granitista vanerilaatikot. Oon tuollaista laatikkoa metsästänyt, mut ne harvat mitä on löytynyt on maksanut hunajaa. Tarkotuksena on säilöä pojan muistoja laatikkoon, ja nyt kun on toinen epeli myös tulossa, ostin laatikoita kaksi. Ja hintakin oli päätähuimaava 9,90€ kappale! Laatikot pääsee tuunaukseen, mutta siitä sitten myöhemmin. Ostin myös leimamisen, jolla saan tehdä paketteihin kortteja!

Ihana reissu vaikkakin vähän raskas!






6 kommenttia:

  1. Oooi. Onnea kovasti<3 ihana uutinen :)

    VastaaPoista
  2. Tulihan se paljastus täältäkin! Onnea, onnea, onnea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ajattelin ottaa härkää sarvista, ja kirjoitin tekstiä pari tuntii :) Ai miten niin muka tein kaikkee muuta siinä samalla ;)
      Kiitos <3

      Poista
  3. No, mullehan tää nyt ei tullut yllärinä :) Mutta ihanaa loppuodotusta siis, ja uutisia odotellessa... ajatella, että meistähän vois tulla vaikka lenkkeilykaverit sitte kun muutatte :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja todellakin mennään lenkille sitten kun ollaan sinne saakka päästy :)

      Poista

Kivaa kun jätät kommenttia minulle!