maanantai 13. tammikuuta 2014

Talvi alkoi!

Kyllähän tänne eteläänkin saatiin talvi, mut on nämä 16 asteen pakkaset on aika tiukkoja tälleen yht'äkkiä yllättäen! Ja kun alkoi pakkaset, niin mulle iski paniikki saadaanko kellari valmiiksi ennen kuin talopaketin pitäisi tulla, apuva! Viime viikolla tontilla valettiin taas yksi valu. Tällä viikolla olisi kolme kerrosta harkkoja laitettava paikalle, ja kun pakkaset hellittävä, valettava ne. Sen jälkeen ontelolaatat paikalle, niiden kiinnitysvalu, ja sit talo saiskin tulla päälle. Eli paljon ei enää puutu, kunhan pakkanen vähän hellittäis.
Isäntä lähti muutamaks viikoks työreissulle, ja mä jäin pyörittämään arkea tänne.

Joulukuusi sai lähteä eilen ja kaikki joulukoristeet myös. Vielä kortit pois seinältä ja valokranssi ikkunasta, niin joulu on siivottu kokonaan. Ei ollu paha rasti, kun joulua oli niin vähän esillä.
Pimeä kuva, mut näkee että on täälläkin vähän lunta!!


Ystäväni soitti viime viikolla, ja yllätti minut ihan täysin. He pyysivät meitä poikansa kummeiksi. Olin niin otettu tästä että kyyneleet tuli silmiin. Eilen kävimme katsomassa tätä mini-minimiestä. Ja on se vaan niin ihana. Poika syntyi etuajassa, ja on nyt vajaa 4 viikkoa vanha ja painoa on 2,5kg  <3
Miehelläni ei ole kummilapsia ennestään, mutta minulla on yksi pilven päällä enkelinä oleva kummipoika. Uskomatonta että Peppen kuolemasta on jo 2,5 vuotta ja aina vaan kyyneleet tulee silmiin kun häntä ajattelee. Hirveä ikävä häntä!! :(


8 kommenttia:

  1. Talvi tuli tännekin!!! Ihanaa!!!

    Onnea kummeille ja ihan kauheaa kuulla, että läheisesi on menettänyt lapsensa ja sinä kummilapsen <3 Halaus!!!

    VastaaPoista
  2. Saa nähdä,miten pitkään nämä pakkaset jatkuvat, on kyllä ihanaa, että on lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on ihanaa et on lunta, mut kyl nää pakkaset tälleen yht'äkkiä tulleina kirpaseen jonkin verran. Onneks pojalla on untuvamakupussi rattais, niin nukkuu hyvin ulkona :)

      Poista
  3. Onnea kummiudesta!surullista kuulla pikkuisen kuolemasta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Peppe oli 15v. kun kuoli ja oli musta pidempi. Et ei enään mikään pikkulapsi, mut siskoni esikoinen silti aina.

      Poista
  4. Olipa ihana yllätys! Voimia ikävään. <3

    VastaaPoista

Kivaa kun jätät kommenttia minulle!